Ihmisellä on aina ollut tarve mitata etäisyyksiä. Vuonna 1790 Talleyrandin kansalliskokous määräsi Kuninkaallisen tiedeakatemian laatimaan mittayksikköjärjestelmän "kaikiksi ajoiksi, kaikille ihmisille". Tuloksena oli metrijärjestelmä. Lähes 100 vuotta myöhemmin metrijärjestelmä otettiin virallisesti käyttöön Ruotsissa, mikä merkitsi sitä, että vanhat pituusmitat oli tarkoitus vähitellen poistaa käytöstä.
Tuolloin Tukholmassa eli omapäinen arkkitehti Karl-Hilmer Johansson Kollén. Hän sai tehtäväkseen suunnitella yksityiskohtia teatteriin mutta kieltäytyi uskonnollisista syistä ja erosi virastaan. Kun uutiset uudesta metrijärjestelmästä tulivat, hän tajusi nopeasti, miten hyödyllistä olisi nähdä vanhan ja uuden mittajärjestelmän yksiköt samanaikaisesti. Hän kehitti vertailumitan. Kyseessä oli yksinkertainen mitta, jossa oli vierekkäin vanhat tuumamitat ja uudet senttimetrit. Ongelmana oli, että mittaa oli hankala käsitellä yhtenä pitkänä kappaleena. Karl-Hilmerin seuraava innovaatio oli mitta, jonka voi taittaa. Nivelmitta sai alkunsa.
Ensimmäinen nivelmittatehdas
Englantilaisnainen, joka oli kuullut uudesta ideasta, rahoitti nivelmitan ensimmäisen tuotantoerän. Hän investoi 5 000 Ruotsin kruunua ja mittojen valmistusyhtiö Svenska Mått- och Tumstocksfabriken perustettiin Folkungagatanille Tukholmassa vuonna 1883. Tuotteesta tuli nopeasti menestys. Kun Tukholman tehdas jäi liian pieneksi, Karl-Hilmer päätti siirtää tehtaan kotikaupunkiinsa Göteborgiin.
Muutto Hultaforsiin
Ensimmäinen Göteborgin tehdas sijaitsi osoitteessa Sillgatan 12. Toinen tehdas sijaitsi Hedenissä Loppetorpetissa, ja sen jälkeen oli aika löytää uusi paikka. Karl-Hilmerin pojalla Joel Kollénilla oli kesämökki Hultaforsissa, pienessä kylässä Göteborgin ja Boråsin välillä. Kylä oli juuri saanut rautatieaseman ja kunnon tien, ja kun kylässä oli vielä mahdollisuus käyttää vesivoimaa, tuotannon siirto sai viimeisen sinetin vuonna 1907.
Muutto uudenvuodenaattona
Vuonna 1905 Joel Kollén otti toiminnan haltuunsa isältään, ja kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 1907 oli aika siirtää tehdas Göteborgista Hultaforsiin. Joel ja hänen lankonsa toteuttivat muuton uudenvuodenaattona. He siirsivät koneet ja materiaalit hevosella ja reellä Karl-Hilmerin tahdon vastaisesti. Karl-Hilmeriä kiellettiin vierailemasta Hultaforsin tehtaassa, koska hänen loppumaton kekseliäisyytensä häiritsi tehtaan henkilökunnan työskentelyä.
Kylä, jonka nimestä tuli meidän nimemme
Hultaforsin pääkonttori ja tärkeimmät toiminnot ovat jo yli 100 vuoden ajan sijainneet kylässä, jonka mukaan yritys on nimetty: Hultaforsissa, Göteborgin ja Boråsin välillä läntisessä Ruotsissa. Hultaforsissa valmistetaan vieläkin nivelmittoja täysin ainutlaatuisella ja maailman johtavalla valmistustekniikalla.
Maaginen määrä 50
Pitkään omistajat yrittivät pitää työntekijöiden määrän 50 hengessä. Miksi? He uskoivat, että tämä oli maaginen määrä, jonka puitteissa työntekijät voisivat vielä tutustua toisiinsa ja keskustella henkilökohtaisemmalta tasolla. Toiveena oli, että tämä lisäisi henkilöstön tyytyväisyyttä.
Tehtaan palomiehet
Hultaforsin johto perusti kylään palokunnan, ja monella tehtaan työntekijällä oli palokuntaan liittyviä tehtäviä. Tulipalon sattuessa toimistoon otettiin yhteyttä, ja toimiston henkilökunta käynnisti tehtaalla hälytyksen varoittaakseen työntekijöitä.
Joulumieltä
Joel Kollénin vaimo Ester välitti kylän väestä. Joka joulu hän matkusti Göteborgiin yhdessä miniöidensä kanssa ostamaan joululahjoja kaikille henkilöstön lapsille. Kaikki alle 14-vuotiaat lapset saivat yritykseltä yhden lelun ja yhden "hyödyllisen lahjan".
Luovaa puutavaran kuljetusta
Aina kun juna saapui uuden puukuorman kanssa, kaikki kylän viljelijät saivat viestin. Yksi kerrallaan he saapuivat asemalle hevosten ja vaunujen kanssa auttamaan vaunujen purkamisessa. Koska maksu tuli kuljetettavien tukkien määrän mukaan, viljelijä Persson Vikhultista keksi lastata tukit kärryyn poikittain. Näin jokaiseen kuormaan mahtui enemmän puuta. Poliisi ei kuitenkaan arvostanut tätä ansaintalogiikkaa, koska kuorma oli niin leveä, että se tukki lähes koko tien aseman ja tehtaan välillä.
Loma-asunto
Tehdastyöntekijöillä ja heidän perheillään oli mahdollisuus asua Instön-nimisellä maatilalla viikon ajan kesän aikana. Tilan omisti Joel Kollén, ja järjestely toteutettiin Kollénin perheen perustaman säätiön kautta. Aluksi perheitä kuljetettiin maatilalle kuorma-autolla, koska monilla ei ollut autoa. Sittemmin monet kulkivat sinne mopolla.
Huijausta
Nivelmittojen niveliä valmistavat nuoret miehet eivät saaneet kummoista palkkaa 1930-luvulla, ja korvaus maksettiin kiloa kohti. Houkutus huijaamiseen oli osalle liian suuri. Yksi suosituimmista tavoista nostaa korvausta oli laittaa valmiiden nivelten keruuämpärin pohjalle rautakappale, jossa oli naru kiinni. Naru oli kiinni jossakin päällimmäisistä nivelistä, ja kun ämpäri oli punnittu ja sitä alettiin tyhjentää, rauta siirrettiin tyhjään ämpäriin.
Vakoilu
Omistajat pelkäsivät, että yritystä saatettaisiin vakoilla. Tuotantosalaisuudet pyrittiin salaamaan erilaisin keinoin. Esimerkiksi tehtaan ikkunat valmistettiin pitkään raakalasista, ja työntekijöiden toiveet läpinäkyvästä lasista ainakin ikkunoiden yläosaan hylättiin. Jokaisella tauolla tehdas tyhjennettiin ja lukittiin, ja vartija päästi työntekijät takaisin viisi minuuttia ennen tauon päättymistä. Kun tehtaassa kävi ulkopuolisia vieraita, kaikkiin tehtaan osiin ei päässyt. Näistä ehkä äärimmäisistäkin toimenpiteistä riippumatta omistajat eivät koskaan epäilleet työntekijöiden lojaalisuutta.
Pyykkitupa
Lähelle vesiputousta, jonka lähellä alkuperäinen tehdas seisoi, rakennettiin pieni tiilirakennus vuonna 1945. Henkilökunta ja perheet käyttivät rakennusta pyykkitupana. Henkilökunta sai 10 prosentin alennuksen pyykkituvan käytöstä, ja se oli varsin suosittu. Kun asuinolot paranivat 1960-luvulla, ja koteihin asennettiin pesukoneita, pyykkituvan merkitys väheni.
Sahanpurua hammastahnassa
Toinen maailmansota johti köyhiin vuosiin Ruotsissa. Nivelmittojen tuotannossa syntyvät sivutuotteet nousivat arvoon arvaamattomaan. Esimerkiksi sahanpurua jauhettiin hienommaksi ja käytettiin hammastahnassa ja leipäjauhoissa. Puujauhetta myytiin leipomoille myös käytettäväksi leivinpaperin päällä leipien alla.
Muutoksia tuotannossa
Kun nivelmitan kappaleita alettiin lakata kiillottamisen sijasta, kolmannes työvoimasta olisi voitu irtisanoa. Sen sijaan johto päätti muuttaa prosessia niin hitaasti, että naiset, jotka olivat kiillottaneet nivelmittoja, ehtivät opetella uuden ammatin tai jäädä eläkkeelle.
Suuri tulipalo
Hultaforsin historian suurin tulipalo sattui vuonna 1957. Tuli sai alkunsa puhaltimesta ja levisi nopeasti tehtaan lakkausosastolle. Karl-Hilmer Johansson Kollén oli tuolloin työmatkalla Isossa-Britanniassa ja kiirehti kotiin. Siinä vaiheessa pojanpoika Arne Kollén oli jo onnistunut löytämään uusia osia lakattavaksi. Sen ansiosta tuotannon keskeytyminen rajoittui vain muutamaan päivään.
